Keijupuutarha - Mörri-möykyn kolo

Jokaisessa puutarhassa pitää olla tilaa keijuille ja Mörri-möykyille <3

Rakentaessamme taloamme v.2002 peltotonttimme oli pusikkoinen, josta käytännössä kaadettiin kaikki kasvillisuus pois. Kaivinkone nosti kuitenkin talonpohjan alta pari pienehköä mäntyä pois talon tieltä ja siirsimme männynalut tulevalle takapihallemme kasvamaan. Olen leikannut mäntyä aina vuosittain juhannuksen jälkeen, jotta olen saanut sen kasvun pysymään aisoissa ja olen saanut muokattua siitä tuuheaa ja pulleaa! Alimmaiset oksat olivat kuitenkin niin maata pitkin, että ruohonleikkuu oli hankalaa männyn vierestä, myös muutamia alimmaisia oksia oli kuivunut. Juurelle olin joskus aiemmin tehnyt noppakivistä nurmikonreunukset ja olin myös koittanut kasvattaa siellä jotain maksaruohoja, niin ja olipa siellä muutamia sinisiä kärhöjäkin joskus kasvamassa, mutta paikka oli liian varjoinen ja kuiva niille. Otin sahan käteen ja poistin männyn alimmaisia oksia reilusti, jotta sain männyn juurelle valoa ja helpotusta siihen ruohonleikkuuseen!

Männyn alle piti alunperin tulla keijupuutarha, mutta keijut saivat vielä odottaa ja tämä tontti varattiin perheessämme asuvalle Mörri-möykylle :)

Rakensin Mörri-möykyn kodin tarvikkeista, joita löytyi kotoamme.

Asunto: Mörri-möykyn kotiin tuli ovi, ikkunat ja harjakatto.
Piha: Pihakeinu oli myös ehdoton, jotta Mörri-möykky voi kiivetä aina iltaisin keinumaan ja katselemaan auringonlaskua!
Valaistus: Puutarhavalo toimii aurinkokennolla ja valaisee kotia aina öisin.
Hyttyspönttö: Hyttyspöntön kiinnitimme männyn runkoon, mutta tänä kesänä pönttöön ei ehtinyt muuttamaan vielä yhtään hyttysperhettä asumaan. Hyttysiä oli tänä kesä niin kovin vähän, mutta hyttyspönttö on valmiina odottelemassa ensi kevään muuttoliikennettä :P

"Korpikuusen kannon alla on Mörri-möykyn kolo. Siellä on peti ja siellä on koti ja peikolla pehmoinen olo..."

Talkooväen aamupala

Kahvi porisee, puuro on keitetty, croisantit leivottu ja keittiössä tuoksuu paistettu kananmuna ja pekoni... Talkooväen aamupala on katettu pöytään, tervetuloa syömään!

Me oltiin aika nuoria silloin kun aloimme rakentamaan taloamme, 27-vuotiaita muistaakseni. Meillä oli paljon unelmia, selkeä määränpää ja tahtotila, iso nippu suunnitelmia ja piirustuksia sekä osuuspankista laina tilillä odottamassa. Isäni on vanha rakennusmies, jolla on hurjasti tietoa ja ammattitaitoa kertynyt vuosien saatossa, ilman isän sitoutumista tähän rakennusprojektiin ei oltais välttämättä päästy maaliin.... Vuosi rakennettiin ja aika monen monena aamuna isä heräili raksan pihasta omasta asuntoautostaan, veti työhaalarit päälle ja jatkoi siitä mihin edellisenä päivänä oli päästy!!

Meillä ei lapsuudenkodissa pyöritty rahassa, eikä osteltu markkinoiden hienoimpia merkkivaatteita, mutta nyt aikuisena sen on tajunnut, että me saatiinkin paljon enemmän. Meillä on vanhemmat, jotka eivät koskaan kyseenalaistaneet tai epäilleet suunnitelmiamme, vaan olivat aina pyynteettömästi auttamassa projekteissamme. Meille ei koskaan sanottu, että "älkää nyt tollasta tehkö" tai "tossa nyt ei ole mitään järkeä" vaan asenne oli isälläkin aina se, että "no, mietittääs miten se saatais parhaiten toteutettua"!

Luulin naivisti, että talkoilu loppuu siihen, kun päästään muuttamaan. Mutta 11v ollaan nyt asuttu ja joka ikinen vuosi ollaan jotain rakennettu tai väsätty mihin on vanhempien apua tarvittu :) On tehty piharakennusta/saunatupaa useampi vuosi, on istutettu kuusiaitaa, perustettu nurmikkoa, aidattu metalliaidalla pihapiiriä koiria varten, on rakennettu terassia, on tehty ulkoaltaalle terassia, on tehty sisäremonttia, on tehty pihaterassi jo kerran uusiksikin... Niin ja suunnitelmia kyllä riittää vielä jatkoakin varten!

Ensi kerralla taitaa muuten olla fiksua tarjota aamupalalla myös shampanjaa!

Perheenlisäystä - kissa tuli vaan hoitoon...

Eihän meille alunperin pitänyt tulla yhtään eläintä, kunnes Pipsa-westie sitten muutti meille 2005! Voi sitä riemua ja hellyyttä pienen valkoisen, aina iloisen koiranpennun kanssa ❤️ No mutta enempää meille ei ainakaan tule eläimiä, yhdessä on ihan sopivasti!

Eräänä syksyisenä päivänä 2007 huomasin, että meillä asustaa kaksi poika gerbiiliä Haisuli ja Hemuli. No mutta enempää meille ei sitten kyllä eläimiä tule!

Ei tule ei, kunnes keväällä 2008 huomasin makaavani lattialla selällään porkkana kädessä houkuttelemassa jänistä kainalooni ;) Perheeseemme muutti Lapualta kääpiöluppakorvakani Kalle. Voi sitä pientä pupua, maailman pehmein turkki ja se pieni valkoinen hännäntupsu, joka vaan heilui kun hän juoksenteli asunnossamme... No mutta nyt riittää, perheemme eläinluku on täynnä!!

 

Kunnes... Niin kunnes huomasin keväisessä aamuauringossa seisovani pissattamassa pihalla todella todella pientä ja mustaa kaveria, jolla oli rusetti päässä. Joo, tervetuloa perheeseemme Yorkshirenterrieri Maisa :) Elettiin siis kevättä 2010. Ja jos joku kehtaa vielä ottaa puheeksi jonkun kivan lemmikin ottamisen perheeseemme, se karkoitettakoon perheestämme ikuisesti...

No niin KISSA!!! Kukaanhan ei puhunut tällä kertaa kissan ottamisesta (ainakaan ääneen), se tuli meille vaan hoitoon..... Hahahahah. Tyttäremme poikakaverin kotona oli allergisoiduttu kissalle ja 5v kolli nimeltään Kissa selaili etuovi.comia, että löytyisikö jostain joku kiva uusi kämppä. Vaatimuksena oli että sänky olisi mahdollisimman lähellä ruokakuppia ja jääkaappia. Koiria ei saisi missään nimessä olla, hän inhosi niitä. Ja pitäisi saada elää vapaata kissan elämää ja saalistaa yöt vapaana hiiriä ja ehkä myös söpöjä kylän misuja ;) Myös iso piha katsottaisiin plussaksi, jotta saisi kaivella pissakuoppia, koska sisävessaa hän ei ollut koskaan ennen käyttänyt.... SIITÄ SE AJATUS SITTEN LÄHTI...!

Joku fiksu lukija varmaan jo arvaa, että miten tarina jatkuu... Se jatkuu juuri niin, että perheemme on lisääntynyt ja meillä asuu sisäkissa, joka käyttää sisävessaa ja  nukkuu kahden koiran kainalossa <3

Olen ollut pitkään sairaslomalla ja tämä Kissa on ollut kyllä paras terapeuttini! Olen aina ollut niin koiraihminen ja en ole voinut kuvitellakkaan elämääni kissan kanssa, mutta se rauhallisuus, ystävällisyys ja jumalointi, jota olen saanut tältä kaverilta on sulattanut sydämeni aivan täysin. Ei haittaa, vaikka toinen korva on ihan lurppa ja toinen kulmahammas poikki, sopii vaan paremmin meidän sakkiin! Kissa sai meillä uuden nimen: Kirppu <3

Ai niin, pitäähän kissalla on maja puussa... Pitäähän!?